Mieleni minun tekevi, vaskoolini vaativi, jalometallin kaivantaan, lapinkullan etsintään, saivareita saadakseni isohipusta uneksien. Lapin lumo, kullan himo tai hippujen huuma saa ihmisen kauas kairaan kaivautumaan pohjoisen kamaraan. Toisaalta voi olla, ettei mitään lumoa ja hurmaa olekaan. Se on vain menoa Vuijemin maisemiin rauhaan ilman kiirettä vaihtamaan hidastusvaihteelle.

Nummijärveltäkin kultamaat ottivat omansa. 1979 pohjoiseen lähtivät kalaan Jukka Ojanpää, Jari ja Jukka Jokela. Perässä puhalsivat Paavo Hietakangas ja Olavi Jokela. Mielessä oli vain kalastaminen. Reijo Rinta-Könnö Hyypästä oli jo kaivuuhommissa ja siellä kalamiehet saivat kokeilla vaskaamista. Ja niin siinä vain kävi, että kulta otti omansa ja innostus alkoi. Ojanpään veljekset Eino ja Jukka Olavi Jokelalla lisättynä huuhtelivat kultaa. Vuijemin sivuhaaralla. Ensimmäinen valtaus tehtiin 1981. Asuttiin teltoissa. Kohtapuoliin asumisolosuhteita paranneltiin rakentamalla asumus kovalevystä.

Ovat kuulemma hyttysetkin siellä sen kokoisia, että lappalaiset laittelevat niistä saunajakkaroita, vaan ei kultamies elukoita kaihda. Antaa purra ensimmäiset päivät, niin sitten saapi olla rauhassa. Joka vuosi vietetään Sotajoen maisemissa viikkokausia. Sitkein sissi on Ojanpään Eikka, joka ei kaidasta juuri katoa kuin vasta syyspuolella.

Pesuhommat hoideltiin ensivuosina metsähallituksen saunoilla. Oma putkikehikkoinen pressusauna sepiteltiin lisämukavuutta tuomaan. Vuonna 1985 vedettiin asuntovaunu kultaleiriin ja sittemmin rakennettiin purettava elementtisauna. Vesi lorisee kristallinkirkkaana Lapinmaan syvyyksistä ja sitä riittää. Vieläkin kalastetaan ja vieraita käy. Kairassa on vain kultamiehiä. Oppiarvot ja tittelit jäävät kivikyliin. Parta kasvaa ja mies voi hyvin. Valokkeja poimitaan aamulla ani varhain, viimeistään viideltä. Kultamiehen varustuksena on vaskooli, lapio, vaatteet, eväät ja odotuksen jännitys. Tänäänkö se iso kirppu ja lutikka löytyy?

Matkaa Kekkosentien Kutturaan Sotajoen ja Vuijemin maisemiin kertyy 920 kilometriä, joka taittuu kellonkiertämän ajassa. Ystävyys Lapin kansaan tuo uusia tuttavuuksia ja kiireettömyys saa etelänmiehen edes hetkeksi haltuunsa. Kunhan vain muistaa kääntää kännykän ohovi asentoon. Lapintauti on ja pysyy, ei siitä mihinkään pääse. Kesäajan voi kyllä viettää muutenkin, muttei ilman Lappia ja kultamaita.

Tarpeelliset rännit ja vesijärjestelyt tehtiin alussa lähes vanhalla perinteisellä patoamiskeinolla. Joka vuosi Ojanpään Eikan pajassa syntyy parannettuja versioita. Rumpukauteen siirryttiin 90-luvulla ja vesi kohisee pumppujen avulla. Sähköä saadaan agrekaatista.

Toiset kaivavat kultaa konekaivuna ja ansiotakin tulee. Lapiomiehen rikkaus on muualla ja varallisuus pysyvää, läpi elämän kestävää, katoamatonta kalleutta. Hippupulloja on kertynyt ja kultaa saatu…? No, sitä ei kukaan tiedä! Jos vaikka se isolutikkakin olisi löytynyt? Kessumassiinkin hippuja on varastoitu.

Metsähallitus sääntelee kaikkia toimia. Vuokra on hehtaarivuokra ja maapuista on suoritettava korvaus. Jäljet pitää tasata. Valtio vaatii pankkitakuun siitä, että toimet tehdään. Kunta perii jätemaksun. Puusee viedään mukana ja kertynyt tavara maisemoitetaan syksyllä. Nuotiotulilla maistellaan kukin halujensa mukaan valtion monopolin antimia, paistellaan kalaakin, mutta purkkiruoka se kultamiehen eväs. Perunat viedään mukana.

Aurinkokennokin on tullut kultamaalle energiaa antamaan. Pulsaattoripesukone pyörittelee pyykit kirkkaiksi. Vapaahetkinä sitten piirataan, heitetään tikkaa ja posautellaan pyssyllä maaliin. Niin on koneellistunut jo kultamiehenkin arki, että kohta kai "komputer" näyttää, missä se kulta nyt piileekään. Kultamiehen päivä alkaa iltapuolella viileämpänä hetkenä. Joka päivä kaivetaan, jos ei muuten todeta, ettei nyt tänään montulle lähdetäkään. Tulosta ei katsota päivittäin. Saatetaan viikkokin lapioida ja vasta sitten kultasaalis tarkastetaan. Lapin kairoilta löytyy ympärivuotisiakin kullanhuuhtoja-asukkaita. Toisaalta on myös paljon niitä, jotka kaivavat kultaa lämpimänä kautena keväästä syksyyn.

Nummijärvisten kultamiesten matkat ovat sujuneet ilman suurempia kolhuja. Yksi auton moottoriremontti korvessa on kuulemma tehty.

Kullanhuuhdontakilpailuihin osallistuminen alkoi heti alussa. Hyviä sijoituksia on saavutettu oikein roppakaupalla. Menestystä on tullut mm. 1983 Markku ja Jukka Jokelalle. Kultakaartiin kuuluvat Pentti, Jari ja Heidi Hongisto. Heidi voitti nuorten maailmanmestaruuden 1995. Velimies Jari saavutti nuorten sarjassa II sijan 1987 ja Suomen mestaruuskisoissa II sijan 1986. Maailmanmestaruuskisoihin Itävallassa, Ranskassa ja Kanadassa ovat osallistuneet Jukka Ojanpää ja Pentti Hongisto.

Lapin kullan sanotaan olevan maailman puhtainta. Arvoa ei määrää pelkästään kullan paino. Vain ani harvoin sattuu huuhtojan vaskooliin tosi arvokas hippu.

Kultakisoissa ratkaisee nopeus ja tarkkuus. Tuomarit piilottavat soran joukkoon tietyn määrän kultahippuja, 2-20 kappaletta. Kilpailuissa paremmuus ratkaistaan vesialtaiden äärellä valvotuissa olosuhteissa.



1988 Jukka Ojanpää matkasi matkalippuineen MM kisoihin Ranskaan.

Skotlannista napattiin joukkuepronssia 1992. Suomen joukkueessa olivat mm. Jukka Ojanpää ja Pentti Hongisto. Suomen mestaruuskisoissa 1987 toiseksi tuli Jari Hongisto. Ykkösiä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 1995 ja 1996 kisoissa olivat taas Jukka Ojanpää ja Pentti Hongisto.



Totisena kuin kelloseppä hippuja pyydystää Ojanpään Eino Enäjärven televisiokisoissa 1990 ja tuloksena ykköspalkinto. Ykköspalkinto tuli myös 1993 kullankaivajien mestaruuskisoissa.

Ettäkö miten suuria kultakimpaleita on valtauksilta löytynyt? "Sormenpään kokoisia", on Jukan kannanotto, johon kaikki uskoo kuin "kirveen silmään".