1850-luvun tienoilla kylässä oli kolme taloa, Frantti (2), Nummi (1) ja Lammi(3), jolla lienee yhteyksiä sotilasvirkatalona. Franttin talon mailla on niin ikään sijainnut sotamiehen tupa, joka sijaitsi nykyisen Arto Kivistön talon kohdalla rannanpuolella. Samassa paikassa oli myös pieni sotamiehen pelto, josta Sotamiehenmäki on saanut nimensä.

Sotamiehiä pitämällä talot vapautuivat monista kruunun maksuista ja muista velvollisuuksista. Kruununverona tuli maksaa henkirahaa, käräjärahaa, valtiopäivärahaa myös viljakappoja ja erinäisiä ylöskantoja veronmaksuna. Nummen ja Franttin taloilla oli torppareita. Nummella ensimmäiset olivat Koihnanluoma ja Syysmäki. Franttin talon torpat olivat pääosin Hyypän puolella. Varhaisimmat olivat Vännilän ja Rintamaan torpat. Franttin kahtiajaon jälkeen Pihlajanpuolen torppareita olivat Niemistö ja Hakanen, myös Ollila on kuulunut Franttin maihin. Yhteisen Nummijärven talon ajoilta Franttille jäi Salomäki ja yhteinen luhtamaa Säkkijärven takana.

Emanuel Salomoninpoika Frantti/Likinen oli torpparina isällään. Kaarle Likinen viljeli maata Franttin torpparina. Kaarle oli kovasti aikaansaava ja Likisen navetassa olikin enemmän lehmiä kuin talon navetassa. Likisen tyttäret vietiin emänniksi Korhoseen, Yli-Rauskaan ja Kokkoon. Tyttäristä vain Kustaava jäi Frantti/Likisen emännäksi. Likisen torpparit häädettiin Franttilta ja he tulivat Sotamiehenmäkeen.

 

Franttin talot joutuivat konkurssiin1860-luvulla. Perimätiedon mukaan talot hävisivät juomalla. Uudet omistajat tulivat nälkävuonna 1868 Kainastolta ja Harjankylästä. Etelänpuoleiseen taloon Alekaanteri Sillanpää ja pohjoisenpuoleiseen Salomon Rostén. Aleksanteri Sillanpään pojalle Sameli vanhemmalle syntyi 14 lasta. Kerrotaan että talot ostettiin selvällä rahalla ja rukiilla. Ruusteenin Salomooni on kertonut mitan hän tuli ruiskuorman kanssa Harjankylästä yöaikaan etteivät rosvot ryöstä hänen rukiitaan. Hävinneen talon väkeä jäi Nummijärvelle ja heistä tiedetään Matti Hautaranta, Hermanni Parantala, Niko Järvenpää eli "Krutun äijä", Jaakko Järvenpää eli "mykkäkauppi" sekä Kaarle Likinen.

Ensimmäiset Franttin talot sijaitsivat Nummijärven lähitöyräällä. Venäläiset polttivat ne isonvihan aikana. Sen jälkeen talot rakennettiin ylemmäksi. Molempiin tehtiin lähes umpipihat eli susipihat mm. turvallisuussyistä ja ajan tavan mukaan. Äijäntupa sijaitsi rakennuksista hieman erillään. Myöhemmin mm.Pihlajan Iisakki ja Maija asuivat omassa "Iiskantuvassaan." Huoneessa oli oma takka ja komppelisänky sekä oven päällä kirvespenkki.

 
Iiskantuvan ovi ja klinkku

Nummen talo järven itärannalla sijaitsi karulla hiekkakankaalla, jossa ei maanviljelysmahdollisuutta juuri ollut. Paras peltomaa oli "pohojaasvainio." Koihnannevalle raivattiin luhtamaita, eikä suuri neva aluksi soveltunut viljelykseen hallanarkuutensa takia. Ruis ainoana viljakasvina antoi satoakin.

Nummikin jakautui kahtia. Vaikka taloilla oli Kauhajoen suurimmat metsämaat, lähes 700 tynnyrinalaa taloa kohti, toimeentulo ei ollut loistavaa ja omistajat vaihtuivat useasti. Suurien metsäalueiden hakkuut antoivat elämisen keinoa. Kaiken aikaa myös Koihnannevaa raivattiin.

Koihnan suo oli kuuluisa kylmyydestään. Kerrotaan, että Koihnanluoman Matti oli kova sadattelemaan ja karjahteli kovalla äänellä. "Uh sootana", oli Matin tavallinen huuto. Tästä seurasivat lisänimet "karjumatti" ja "uhmatti." Eräänä erityisen kylmänä talvena Matti karjahteli kotkanhongilla. Ilma oli niin kylmä, että ääni jäätyi välittömästi. Myöhemmin lämpimänä keväänä, kun lumi alkoi sulaa, Viitamäen Vante oli kuullut "kariahtelun ja saratuksen" nevalta.

1800-luvun lopulla Nummeen tuli isännäksi Mäkitalon eli Nummikosken Jaakko Nummikoskelta. Hänen vaimonsa oli Karviasta. Lapsia olivat Aleksandra, Walerius, Oskar, Nestor, Wiktor, Sylvester, Robert, Jaakko ja Alina. Pojista Oskari meni Karviaan, jossa hän harjoitti liiketoimintaa. Vihtori sekä Sandra ja hänen miehensä Matti Hietakangas olivat takaajina ja epäonnistuneen liiketoiminnan tuloksena menettivät omaisuutensa. Seuraavaksi isännäksi Nummeen tuli Nestori Nisula, joka omisti autonkin ja jonka tiedettiin jopanneen pirtua. Hänen jälkeensä talon osti opettaja Lauri Kokkonen. Kokkonen ei maanviljelyksestä paljon tiennyt. Suuri pinta-ala oli se tekijä, jolla Kokkonen uskoi elämisen hoituvan.

Marjamäen Jussi oli Kokkosella trenkinä. Oltiin Koihnannevalla ajamassa savea pelloille. Savimonttu jäätyi kovalla pakkasella niin ettei koko touhusta tahtonut tulla mitään. Jussi ehdotti isännälle: "Kun teillä on metsässsä hyviä halkoja hakattuna, poltetaan niitä montussa, niin monttu sulaa ja työ käy paremmin." Savenajureita rovio kyllä lämmitti mutta monttu ei sulanut. Olipahan trenkien mukava pitää "valakiaa" montussa viikkotolkulla.

Seurakunta piti kirjaa ehtoollisella käyneistä. Nummen veljeksetlin saivat kutsun tulla kirkkoon. Oli kesäaika ja pojat valjastivat hevosen reen eteen ja menivät rekipelillä kirkkoon ehtoolliselle, kun kerran komento kuului.

Nummen jaon aikana taloja oli 7
Hietakangas - eli Muurahaisnummi
Nummijärvi - Vihtori Nummijärvi
Kulmala - Jaakko Kulmala
Keski-Nummi - Aleksanteri Keski-Nummi
Leppävirta (Siltapää) - Jaakko Nummijärvi
Asunmaa - Tilda Asunmaa
Jokela - Frans Jokela

Jaon jälkeen etelänpuoleisen Nummen omistajiksi tulivat Jaakko Järvinen ja Juha Kulmala, Jaakko "herra" Kulmalan isä. Yhden osuuden osti hyyppäläinen Aleksanteri Haasiomäki, joka otti nimekseen Keski-Nummi. Pohjoisen puolen isännäksi tuli Lauri Kokkonen. Hän ei halunnut naapuria liian lähelle ja vaati ostaa Kulmalan tilankin, maksoi mitä maksoi. Kaupat Kulmalan kanssa tehtiin. Tämän tilan aluelta Kokkonen lahjoitti paikan koulun rakentamiseen. Tilalla oli paljon huudattamattomia talonkirjoja, jotka jäivät Kokkosen maksettaviksi. Kylällä kerrotan, että mm. näistä syistä hän "hätääntyi" ja luopui talosta.

Kokkosen jälkeen Nummeen tuli isäntä Muurahaiskylästä. "Muurahaasjaakoosta" tuli Muurahaisnummen "äijä." Nummi tunnettiin Muurahaisnummena, kunnes sen osti harjankyläläinen Alfred Lehtinen. Hänen tyttärensä jälkeen "pääpaikka" siirtyi Nummijärven Pvy:n ja Mms:n omistukseen. Koihnannevan alueelle muodostui Armas Lehtisen talo.

Jaakko Kulmala edusti v.1914 jakotoimituksen yhteydessä Nummenniemestä Nummen numerolle yhteisen alueen, jonka koko oli n. 0,5 ha. Tämä hiekkaranta merkittiin Nummen numeron yhteiseksi venevalkamaksi ja hienon hiekan ottopaikaksi. Tällä kauaskantoisella teolla Jaakko ehkä tietämättään ohjasi kohtalon kulkua. Rantaa omistavat kaikki ne tilat, jotka on erotettu ennen vuotta 1956. Kaarlo ja Martta Keski-Nummi hankkivat jäljelle jääneen osan Kulmalasta. Myöhemmin osuuden rantapalsta myytiin Kauhajoen kunnalle ja VPK:lle. Kunta myi edelleen palstan Nummijärven Pvy:lle ja Mms:lle. Ensimmäinen koulurakennus siirtyi kaupassa seurojen omistukseen.

Talojen tienoille liittyy monia tarinoita.

Nummen pihalla trengit kerran koettivat, "kuka saisi kustua päärarin yli." Eihän siitä mitään tullut, parhaat saivat lentämään lasin kynnykselle. Piippumaija huomasi trenkien meiningit, tuli ja nosti verhankulman ylös, "felaasi" lonkkaansa ja "truiskas menemähän" radin ylitse, kerrotaan että rantapenkalle asti lensi. Vieläkin voi nähdä, miten lepät ovat sillä kohtaa tuuheampia.

Taloissa pidettiin "hihkuriseuroja",siitä seuraava tarina. Nummen seuroissa hihkurit olivat taas sanankuulossa. "Hinttahessakin" hurmaantui kovasti ja lessutti takapuoltaan takkakiveen. "Pyhiä me oomma Jumalan lapsia hih hih..." Siinä hurmiossa "Länsiherska" meni ja pussasi Hessaa "kaupan päälle."

Yrttimaan torppa

Nummijokivarteen jäi Havusen maata pieni saareke. Maalla oli voimakas lähde, jonka ympäristössä kasvoi monenlaisia kasveja. Siellä asui naisihminen nimeltään Hessa, joka keräsi lähdemaasta yrttejä ja valmisti niistä lääkintäaineita. Häntä kutsuttiin Yrttihessaksi ja paikka sai nimen Yrttimaa. Myöhemmin paikalla asuivat Santeri ja Alina Yrttimaa. Santeri oli puuastioiden tekijä ja Alina hieroja, joka myös kävi pesemässä ja laittamassa vainajia arkkuun. Alinasta kerrotan, että hän oli rohkea nainen, joka ei pelännyt edes keuhkotautia, jota kylässä liikkui hitaammiin ja nopeammin tappavassa muodossa.

Yrttimaalla, jossa myöhemmin asui Eino Hietalahden perhe, oli mustalaisten vierailupaikka. Väki kertoi, että tummat olivat odotettuja vieraita. He mm. opettivat kaikenlaisia lauluja saunanlauteilla istuen. Yrttimaan Santeri osasi Vanhan testamentin ulkoa, niitä lauseita hän toisti jopa yöllä valvoessaan. Hermanni Länsimäki kävi hänen luonaan ja he puhuivat Googista ja Maagogista sekä Googin sodasta, tuhatvuotisesta valtakunnasta kuin sadusta. Tällä partaniekalla oli tuliaisina onnenlehtiä, jotka sisälsivät jotakin mieltä kiehtovaa yliluonnollista. Lapset lähes pelkäsivät näitä vierailuja.

Manttaalitiloja

1700-luvulla perustettiin Lammin ja Koivumäen 1/8 manttaalin uudistilat. Lammiin asettui vähäksi aikaa Jaakko Pekanpoika ja sen jälkeen entinen sotilas Kaappo Gröndahl. Näistä uudistiloista kehittyi kruununtiloja, jotka aikaa myöten itsenäistyivät.

Venäläisaikana kasakkojen tihutyöt ulottuivat Nummijärvellekin. Niin Nummen kuin Franttinkin rakennukset joutuivat tuhopolttajien saaliiksi. Vainolaisen pelosta Franttin Fransisku-isäntä kätki rahansa maahan, jonne ne jäivät, kun väen oli paettava kodistaan. "Fransiskun aarre" odottaa yhä löytäjäänsä. Kyllikki Frantti löysi muutamia rahoja talon alapuolisesta pellosta. 

Heinäkuussa 1808 Orlov-Denisovin kasakat veivät talollinen Juho Matinpoika Nummijärveltä voita, leipää, 4 kannua viinaa, lihaa, 3-vuotiaan sian ja lehmän. Ovet ja ikkunat rikottiin ja talon kaksi riihtä, puori, kaksi olkilatoa ja talli poltettiin.

Lammi järven eteläpääsä on kolmas alkuperäinen paikka, jonne ihmisiä tuli asumaan ja johon muodostettiin talo. Perimätiedon mukaan kruunun torpasta ja sotilaan asumuksesta muodostettiin talo siten että "Lammin isäntä sai maita niin paljon kuin jaksoi kiertää päivässä." Kyläläiset tunsivat isännän nimellä "parkeles-äijä." Metsätalo oli Lammikin. Viljelyksiä raivattiin ensisijaisesti Kuutholman mäkeen. Suurempia viljelysmaita raivattiin vasta 1930-luvun jälkeen, kun sisarusten kesken tapahtui jakoja.

Nummijärvellä on ollut vain kaksi rouvaa kautta aikain: "Tolt-rouva" ja Järvisen rouva ja "muita ei koskaan tulekaan!" Opettaja Jaakko Järvisen Hilda-vaimoa kutsuttiin aina rouvaksi. Kyläläiset tiesivät: "Järvisen rouva ei kuole koskaan." Toinen rouva oli Maria Stolt, Juurakon tyttäriä, joka oli asunut perheineen Pietarissa. Marian mies oli kupariseppä. Miehensä kuoltua Maria muutti Nummijärvelle. Hänellä oli poika Magnus William.


Opettaja Heikki Vanamollakaan ei ollut "rouvaa." Saima Vanamo tunnettiin Vanamon tätinä, jolla on kauppa Kärrytöyrällä.

1734 majataloasetuksesta lähtien talonpoikien oli suoritettava hollikyytiä eli pidettävä hevosia kestikievarin palveluksessa. Mm. vankikuljetukset olivat talollisten yhteisenä rasituksena. "Suomesta Pohjanmaalle" tulevat vangit otettiin vastaan Nummijärven kieverissa, josta Ilmajoen pitäjänmiehet heidät noutivat. Edellytyksenä oli, että hämeenkyröläiset tekevät samoin Kanttissa. Kyytirättärillä oli oikeus ja velvollisuus kuljettaa vangit kruununkyydillä nimismiehentalosta toiseen. Sotilaiden kuljetukset ja läpimarssit koettelivat eniten Kauhajokea. Raskainta oli kuitenkin sotilaiden muonitus ja majoitus. 1654 annetun säännön mukaan yhden sotilaan päiväannokseen oli varattava mm. kannu (2,6 l) olutta tai kaljaa. Asetetut papinmaksut ottivat myös oman osansa talollisten ja torpparien toimeentulosta.