Maanviljelys on Nummijärvellä ollut kaikkein ensimmäinen elinkeino ja maanviljelijän ammatti tärkein ammatti. Maasta on saatu leipä ja toimeentulo, ja maassa on ollut uuden kasvun siemen. Maahan on aina perustunut lähes kaikki, kulttuuri ja harrastuksetkin. Muut ammatit ja tekijät ovat nivoutuneet iät ajat tavalla tai toisella maahan ja maanviljelykseen, ja tätä muuta puuhastelua on pidetty "joutavana hömpötyksenäkin".

Kylä kasvoi maata viljelevän väestön mukana. Kehitys toi hiljalleen monenlaisia työntekijöitä. Maata muokkaavat talonpojat tarvitsivat työkaluja ja kulkuneuvoja. Kaikenlainen itse tekeminen oli tarpeen. Vaihdannaistaloutta harjoitettiin.

Luonnonmukainen vaihdanta sujui suurin piirtein tähän tapaan:
Minä keherään sulle ja sinä annat villoja mulle tai kräätälööttet housut. Pajoota mulle reen raurat, minä teen puuosat. Saat multa nelikan särkiä, kun annat pieksut. Tuo rankakuorma, niin minä maalaan sun taloos.

Edellä kuvailtu elämäntyyli hallitsi kylän arkipäivää pitkään, samoin talkooperinne. Kehityksen myötä työnteosta alettiin maksaa rahallista korvausta. Suutarit, räätälit, sepät yms. alkoivat eriytyä omiksi ammattiryhmikseen.

Nummijärven taitajista ja heidän ammattinimikkeistään mainittakoon Vilias kräätäri Nummenpuolelta, ränkimestari Jeremias Lähdekorpi Nummijärven eteläpäästä ja Lapin nikkari Lapinluomalta, Lapinluoman Einolla oli paja, ja hän oli lisäksi taitava kivimies. Sulho Rantamäki teki suutarintöitä Viitalan numerossa. Jaakko Haapaniemi nikkaroi ja oli ränkimestari. Vainion Maria kräätäröi ja teki täkkejä Franttin puolella ja Nummijärven Tyyne Nummenpuolella. Aleksanteri Saranpää vasta oli "päältäotettu" nikkari. Juurakonmäessä pajootti Viljami Juurakko ja veljensä Jeremias. Seppä Sampan paja oli Pihlajanmäessä. Kalliomäellä oli paja ja kaksikin seppää, isä Niko ja poika Paavo. Iisakki Viitala suutaroi oikein konehella. Aleksanteri Sanssin paja oli koulua vastapäätä. Santeri pajootti, teki kehtolavittoja ja maalasi. Kytöviidan Kauko teki pajansa Kärrytöyrälle. Hänen Terttu vaimonsa oli taiteilija, ja poika Kalevi taituroi mitä vain.

Vaikka järven rannalla asuttiin, ei kalastusta ammattina harjoitettu, vain omiksi tarpeiksi kalastettiin. Kivistön, Kalliomäen ja Viitalan Juuseen nuottakunnat olivat ehkä merkittävimmät kalastuskunnista.

Tämän ajan ammateille oli luontaista yrittäjäperusteinen ajattelu työnteosta ja sen tekemisestä. Töitä tehtiin aamusta iltaan melkein tauotta - mitä nyt välillä "oikaastihin ehtoopäivällä" ja huilattiin - ja taas jatkettiin. Lomaa ei saanut kukaan, mutta pyhinä oli vapaata.

Koulun, kaupan ja meijerin myötä tuli uusia niin kutsuttuja oikeita ammatteja: opettaja, meijeristi, meijeriapulaiset, kaupanhoitaja, kauppa-apulaiset ja koulun keittäjä-vahtimestari. Tyypillistä näille ammattikunnille oli, että työstä maksettiin rahapalkka ja työntekijöillä oli oikeus pitää palkallista lomaa.

Aika kului ja alettiin "henkimään", että maanviljelijäkin saisi lomaa, mutta varsin tavallisia olivat kommentit: "Milläs maanviljelijä lomalle lähtöö ja mihinkä sitä kotuansa pitääs lähtiä? Ei sellaasta askarehen tekijää ookkaa, jonka minä navettahani päästän". Näin ajateltiin, mutta askaresmies kelpasi kuitenkin silloin, kun mentiin häihin tai hautajaisiin.

Kun sitten vihdoin maatalousväestön loma-asioista ja -oikeuksista oli päätetty lakisääteisestikin, riitti päätöksissä pohtimista pienemmissä ja suuremmissakin taloissa:

"Valtiovalta ja MTK rustasivat sellaaset säärökset, jotta lomalle pääsöö maanviljelijäki, mutta emäntä ei mitää lomaa tartte. Eihän se tee oikiaa työtäkää. On kaiket päivät tuvas ja ehtoon aamuun kävääsöö askarehet tekemäs. Isäntä ei mee navettahan, kun se kerran on isäntä. Sonnanluontiki kuuluu emännälle, niinkun muuki navettatyö. Siinä emäntä sitte kerkiää vielä askarenhenvälis rukihinleikkuulle ja laittamahan riihiväelle ruaan. Ehtoolla joutessansa sitte saa ruveta kutimelle ja lämmittää saunan. Saunavesi lämpiää paras samalla, kun emäntä pitää lämpimääsvalakiaa. Samalla sitte kun tuoo lämpöösen veten saunahan, niin heittelöö miehille löylyä, jottei niiren tartte kurkootella löylynapon kans. Niin jotta oikiastansa …mitäs se emäntä lomalla teköö, kun ei se sinne oikeen näytä kerkiävänkää."

Vaikka emäntä teki sen seitsemää työtä, hän ei lomaa saanut. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että ehkä maanviljelijä-emäntä sittenkin tekee ansaitusti lomaan oikeuttavaa työtä siinä missä isäntäkin.

Maatalouslomittaja oli täysin uusi ammattinimike ja ammatti. Nummijärvellä maatalouslomitus alkoi vuonna 1980 tuntipalkkaisena ja kunnallisena. Lomitustoiminnan myötä tuli kylälle täysin uusi ammatinharjoittaja ja ammattinimike, maatalouslomittaja. Nummijärven ensimmäinen maatalouslomittaja oli Maija-Liisa Talvitie. Rauni Koivisto jatkoi hänen jälkeensä.

Lomarengastoiminta käynnistyi Nummijärvellä 1984. Hankkeen alullepanijana vaikutti merkittävästi Päivi Hongisto. Hän kiersi maataloissa puhumassa lomarengastoiminnasta ja innosti talollisia toimintaan mukaan. Päivin kotona pidettiin palaveri, ja sen tuloksena syntyi lomarengas, johon liittyivät Voitto Pihlaja, Paavo Rantala, Pentti Jyrkiäinen, Arvo Kytölä, Antti Hietakangas ja Pentti Santala sekä myöhemmin Esa Kalliomäki ja Pasi Talvitie. Lomaa tilat saivat kotieläinyksikköjen mukaan 10-12 päivää vuodessa.

Lomittajan töihin kuuluivat kaikki navettatyöt lannanluontia myöten. Tiettyä ennakkoluuloa herätti, kun vieras ihminen tuli töihin "meirän navettahan". Pian lomittaja oppi hallitsemaan meirän navetan työt ja tuli tutuksi. Hän oli tervetullut taloon ja häntä odotettiin. Sanottiin: "Silloon isännille kiirus koittaa, kun lomittaja tuloo." Käsinlypsy oli lomatoiminnan alkaessa melkein jo taaksejäänyttä elämää. Kun oli lypsykone, niin isännätkin alkoivat vähitellen tehdä navettatöitä.

Lomittajan luontaisetuihin kuului toiminnan alkaessa talosta ruoka. Myöhemmin käytäntö muuttui sellaiseksi, että tarjottiin kahvia ja jotakin haukkaamista. Suurempien karjojen lomitustöissä maatalouslomittajalla oli oikeus saada avustaja. Yleensä lomittaja käytännössä toimi kuitenkin yksin. Toisen työ korvattiin siten, että talossa tehtiin joitakin tehtäviä etukäteen valmiiksi. Tehtävät muuttuivat muutamassa vuodessa maatilojen koneellistumisen yleistyessä. Lanta kuljetettiin koneellisesti, samoin rehut. Tuorerehuakaan ei enää tarvinnut vedättää tarikon ja kottikärryjen kanssa. Joitakin sovittamisvaikeuksia lomarengastoiminnassa on ollut Lähinnä useamman samanaikaisen lomitustarpeen hoitamisessa. Kahdelle tilalle kun yksi lomittaja ei samanaikaisesti repeä. Tosin nämäkin ongelmatilanteet ovat yleensä soviteltu. Kiitos lomittajan hyväsydämisyyden!

Eläinlääkintä- ja siemennysasiat eivät kuulu lomittajalle. Käytännön lomitustyössä lomittaja on kuitenkin vuosien varrella joutunut kohtaamaan mitä moninaisimpia tilanteita. Joskus on haettu jyviä naapurin aitasta, lehmä on pudonnut lietelantakouruun tai kuollut pellonojaan. Näistä tapauksista lomittaja ei ole joutunut tilille, vaan ne on kirjattu force major vahingoiksi. Karjasuojien siivo on vaihdellut jonkin verran, vaikka isäntäväki on kyllä jälkensä siivonnut. Lomittajan kohtelu on ollut asiallista. Haastattelijan kysymykseen: "Lomitus taitaa olla kivaa?" tulee vastaus: "No mikä siinä nyt niin kivaa olis ollu." Maatalouslomitus lomitusrenkaan taloissa on niin vastuullista, että se antaa mielekkyyttä ja kantavuutta tekemiselle. Lomittaja pitää työstään todeten: "Aina se tehdastyön voittaa."



Päivi Hongisto työssään

1980-luvulta lähtien maitotilat ovat pikku hiljaa vähentyneet Nummijärvellä viljelijäin ikääntymisen ja valtion toimenpiteiden takia. Tästä syystä Lomitusrengas lopetettiin vuonna 1994. Lomitus muuttui kiertäväksi, jolloin työpaikat ovat milloin missäkin. Päivittäistä työmatkaa saattaa kertyä kymmeniä kilometrejä. Korvausta matkoista saa kuitenkin vain yhdestä matkasta päivää kohti.

Lomitusjärjestelyn ansiosta maatalousammatissa toimivat ovat saaneet uudenlaista vapautta työhönsä. Monet nuoren polven maatalousyrittäjät lähtevätkin "lomittajan jaloista" hyvin ansaitsemalleen, todelliselle lomalle.

Päivi Hongiston lisäksi Nummijärvellä ovat lyhytaikaisempina lomittajina toimineet Taisto Tammela, Ari Rantala, Kaija Hakala, Marja-Liisa Metsomäki ja Matti Vatunen.

Nummijärven alueella maanviljelyksen kehitys on myötäillyt koko Suomen tilannetta. Maanviljelys on vähentynyt rajusti. Maanviljelystiloja Nummijärvellä oli vuonna 1998: Paavo Rantala, Timo Pihlaja, Pentti Santala, Esa Kalliomäki, Ari Rantala, Timo Lammi, Kari Kulmala, Rainer Kulmala, Helge Talvitie, Aaro Rantala, Leevi Harjaluoma (lopettamassa), Seppo Talvitie, Mikko Hietalahti, Jari Lehtinen, Hannu Viertola, Esa Hakala, Reino Riikonen, Veikko Pohjonen, Antti Metsomäki, Verne Hietalahti.

Maanviljelystiloja on yhteensä vain 19. Muutama vuosikymmen sitten maitoa tuotettiin lähes sadalla tilalla Nummijärvenkin alueella. Maanviljelystilojen lisäksi kylässä on Pulmu Pihlajamäellä sikatila ja Pasi Talvitiellä lammastila.

Toinen täysin uusi ammatti on kodinhoitajan toimi. Takavuosina kun häihin mentäessä saatiin kotomies, niin tämä teki molemmat sekä kodinhoitajan että maatalouslomittajan tehtävät. Tämän vuosituhannen lopulla kodinhoitajan tehtävät on eriytyneet selvästi omaksi ammatikseen. Käytännön työtilanteet vaativat kodinhoitajilta monialaista taituruutta vanhusten, lasten ja usein sairaidenkin kodinhoitotehtävissä. Näitä ammatti-ihmisiä Nummijärvellä ovat Sirpa Lähderanta, Kirsti Moisio ja Kirsti Olkinuora.



Kodinhoitaja Kirsti Moisio työssään Kyllikki Haapaniemen luona