Franttinmäen nuoria Majaniemen rannassa

Nummijärven kylä sijaitsee Kauhajoen kunnan kaakkoiskulmalla Jalasjärven, Karvian ja Honkajoen kuntien lähinaapurina. Järven ranta-alueet ovat pääosin tasaista pelto- ja niittymaata. Nummijärveä ympäröivät laajat karujen vedenjakajaseutujen metsä- ja suoalueet. Seudulle ominaisen leimansa antavat myös Pohjankankaan harjumuodostumat, jotka ovat komeimmillaan Nummikankaan alueella Kauhanevan ja Nummijärven välimaastossa.

Pohjankangas syntyi yli 9000 vuotta sitten mannerjäätikön sulamisen aikana sulamisvesivirtojen muodostaessa hiekasta ja sorasta pitkittäisen harjun. Nummikankaan korkein kohta on Lapinharju, jonka rinteisiin muinaiset merivaiheet ovat muovanneet kaksi komeaa rantatörmää. Lapinharjun laki (192 m) on yli 30 metriä Nummijärven pintaa (160 m) korkeammalla.

Nummikankaan maastossa on myös erikoisia harjukuoppia l. suppia, jotka ovat syntyneet jäätiköistä irronneitten jäälohkareiden hautaantuessa jäätikköjen kuljettaman sora-aineksen alle. Myöhemmin nämä jäälohkareet sitten ovat sulaneet ja sulamisen tuloksena on syntynyt jyrkkärinteinen, usein joka puolelta umpinainen harjukuoppa. Näistä supista luonnonsuojelukohteeksi on rauhoitettu Kuivakaivo, jonka syvyys on 11 metriä ja muu ala 100 m x 50 m. Nummijärven eteläosissa sijaitseva Lapinkaivo on kuitenkin vieläkin suurempi suppa. Sen vedenpinta on 22 metriä lähellä olevan Lapinharjun laen alapuolella. Lapinkaivo on syvä vesikuopanne, jossa on vettä pari kolme syltä, ja veden alla on pehmeä liejupohja. Kaivon kerrotaan olevan vedenhaltijan asunto ja miltei pohjaton. Joskus Lapinkaivon syvyyttä on yritetty mitata, mutta mittaamisessa ei ole onnistuttu. Eräällekin mittaajalle haltija oli kyllä lammesta huudellut: "Mene ja mittaa Nummen ja Kantin väli, niin saat tietää tämän syvyyden". Kerrotaan sellaistakin, että venäläiset olisivat sodan aikana hätäpäissään työntäneet Lapinkaivoon tykkinsä, jotta tykit eivät joutuisi suomalaisten saaliiksi. Onpa tiedossa sellaistakin, että Lapinkaivon syvyyksiin olisi sotaherrojakin vaunuineen vihollisen ahdistamina joutunut ikiteilleen. Lampeen hukkuneita on yritetty myöhemmin naaratakin, mutta toistaiseksi on haltija omansa pitänyt. Salaperäisenä ja mustana lampi vartioi salaisuuksiaan.


Lapinkaivo

Pohjankangas on aikoinaan ollut tärkeä kulkuväylä Pohjanmaan ja Satakunnan välillä läpi Suomenselän suomaiden. Tätä samaa reittiä käyttivät myös hämäläiset kulkutienään Hämeenkankaaseen ja siitä edelleen Hämeeseen. Pohjankankaalla kulkee vielä nykyäänkin ikivanha harjutie, vanha Kyrönkankaan kesätie. Samaista Kangastietä on joskus kutsuttu "Sikain tieksikin". Tarina kertoo, että juuri nuo joka paikkaan kärsäänsä työntävät siat olisivat tämän tien keksineet. Ikaalisten Vehuvarpeen siat kyllästyivät kotitanhuihinsa ja lähtivät vapaudestaan nauttien talontakaisille kangasmaille ja mennä röhöttelivät eteenpäin nummia ja kankaita virstakaupalla, kunnes vihdoin päätyivät Kokon talon kujalle Kauhajoella. Takaa-ajajat säntäsivät sikojen perässä näiden viitoittamaa reittiä, jota he sitten myöhemmin myös palasivat. Näin tuli "Sikain tie" pyykitetyksi.

Kauhajoen Havusesta tullaan Nummikankaalle, jota jatkuu parin peninkulman matka Nummijärven suuntaan. Nummikankaan selällä on neva, jota sanotaan Peninkuulemanevaksi. Nevan laidassa on ennen ollut virstantolppa, ja siihen on päättynyt "peninkuulema" Havusesta. Kankaan keskimailla on Vöörin kangas, ja nimi selittyy siten, että vööriläisillä l. Vöyrin asukkailla on entisaikana ollut tällä kohdalla tieosa.

Vanhoista käräjäpöytäkirjoista ilmenee, että tienpito- ja jakoasioilla oli tärkeä osuus käräjillä. Tieasioita koskevista riidoista ja päätöksistä on merkintöjä Nummikankaan ja Nummijärvenkin osalta. Elokuussa 1610 käskynhaltija Eerik Aake, laamanni Yrjö Juhonpoika ja lainlukija Hannu Jaakonpoika suorittivat jakotoimituksen Isonkyrön pappilassa Hämeenmetsän eli Kyrönkankaan tiestä. Lapuan kesäkäräjillä 1647 päätettiin antaa vielä maksamatta oleva viljakappa savulta ilmajokelaiselle Sakari Paavonpoika Talvitielle sillan rakentamisesta Hämeenmetsään. Tämä silta lienee ollut juuri Nummijoen ylittävä silta. Vuonna 1660 isokyröläiset saivat aikaan sopimuksen tienpidosta Nummijärvellä heidän tieosuutensa lähellä asuvan Simo Antinpojan kanssa, joka vaati vain 6 kupariäyriä savulta. Tämä Nummijärven itäpuolta kulkeva reitti oli erittäin tärkeä yhteys Hämeeseen. Tie ja sillat haluttiinkin pitää kunnossa koko eteläisen Pohjanmaan yhteisin voimin.




Nummijoen siltatyömaa


Nummijoen silta ja Joensivun talo

Kanttiin johtava tie oli vielä 1600-luvun loppupuolella niin vaikeakulkuista, että matkaa tehtiin ratsain. Kerrotaan nummijärvisen piika Maria Erkintyttären vuonna 1684 pudonneen hevosen selästä ja menettäneen lapsensa, kun hän oli ollut oli ollut palaamassa Kantista kotiinsa Nummijärvelle. Maria oli tuolloin ollut kymmenettä viikkoa raskaana, ja hän oli saanut kihloina hopeanapin ja kolme valkoista runstykkiä turkulaisen kauppiaan rengiltä, joka oli pääsiäisen pyhinä ollut Nummijärvellä.

Suomalaisasutuksen syntyessä ja vakiintuessa 1200-luvulla Kyrönmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla liikkui lappalaisia, jotka elannokseen kalastelivat ja metsästivät. Keskiajalla lappalaiset kuitenkin siirtyivät etäämmälle vedenjakajatienoolle, mutta Nummijärven naapuripitäjässä Karviassa ja Parkanossa on viimeisten lappalaisten kerrottu sekoittuneen suomalaisväestöön. Paikannimistö ja eräät lappalaissanat ovat vieläkin jäänteinä näistä ajoista.

Nummijärven eteläpäässä on edelleen useita Lappi-nimisiä paikkoja. Näistä ehkä tunnetuin on jääkauden aikana syntynyt Lapinkaivo, johon tarinan mukaan on aikoinaan upotettu lappalainen. 1600-luvun loppupuolella Johannes Schefferus kirjoitti lappalaisten kaikkoamisesta ja poismuuttamisesta Suomen alueilta, mutta totesi heidän matkallaan pysähtyneen Lapinkaivon alueella, josta nimikin on alkunsa saanut. Johannes Tornaeus kuvailee Lapinkaivoa: "Keskellä suurta Hämeen metsää on nähtävissä pieni, pyöreä järvi, jota ympäröi kuin ihmiskäsin tehty hiekkavalli ja jota asukkaat sanovat Lapinkaivoksi". Myös Lapinharjusta on 1670-luvulta tieto, jonka mukaan harjun laella lappalaiset ovat polttaneet merkkituliaan. Merkintöjä on myös Lapinnevasta, Lapinkorvesta, Nummijärveen virtaavasta Lapinluomasta ja länsirannan Lapinlahdesta sekä Lapinniemestä. Isojakokartoissa näkyy lisäksi Lapinneva, Lapinluoman tila, Lapin ulkopalsta , Lapinkellari ja Lapinkorven hautatie.

Nummijärven seutu kiinnosti yläsatakuntalaisia erinomaisten kalastus- ja metsästysalueittensa vuoksi. Lempääläisillä oli Kauhajoella kalastus- ja eräomistuksia, mutta Nummijärven osalta näistä ei kuitenkaan ole tietoa. Suur-Sastamalan, Tyrvään ja Karkun alueen asukkailla sen sijaan on ollut eräoikeuksia ja eräsija Nummijärvellä, mm. karkkulaisilla talollisilla Matti Ikkisellä ja Tapani Pakkalalla. Hämeenkyrön osalta löytyy maininta Lauri Kiialan ja Höytölän Pekan yhteisestä eräsijasta 15 peninkulman päässä Nummijärvellä, jossa heillä tiettävästi on ollut kalamaja Majaniemessä. Vuonna 1557 Ruotsin kuningas Juhana III oikeutti Kauhajoen uudisasukkaat kalastamaan muun muassa Nummijärvellä lempääläisten sitä estämättä.

Nummijärven alueella on eränkäyntiin liittyvää sanastoa paljon. Sesonkipyyntiä varten rakennettiin majoja. Näiden majojen nimet viittaavat pieniin savupirtteihin, joita käytettiin tilapäisasuntoina, saunoina ja kaskiviljan kuivatukseen. Nummijärvellä tällaisia nimiä edustavat Majaniemi ja Majaharju sekä Ylimysjärvellä Majamaa ja Majamaan ranta.

Satakuntalaiset pitivät pitkään tiukasti kiinni oikeuksistaan Nummijärveen yrittäen kiistää kauhajokisten nautintaoikeuden järveen. Varsinainen rajankäynti käytiinkin vasta 1770-1780 isonjaon yhteydessä, jolloin Nummijärvi tuli virallisesti ja lopullisesti liitetyksi Kauhajokeen.

Nummijärven asutuksen historia noudattelee yleisesti samoja piirteitä kuin Etelä-Pohjanmaan muukin asutuksen syntyhistoria. Tiettävästi lappalaiset olivat Nummijärven ensimmäisiä asukkaita, mutta toisaalta Ilmajoen kirkkoherra Gabriel Peldanin kertoman mukaan 1740-luvulla alueella liikkui myös isoja, haisevia jättiläisiä, jotka elivät maata viljelemättä ja pysyvää asuinsijaa rakentamatta. Heidän kerrotaan myöhemmin puolustautuneen Lauhanmaan kivijatojen suojissa, kunnes sinnekin kaikui kirkonkellojen kumina. Aikaan yhdistetään pakanuus ja hiidentiet, jotka liittivät pakanuuden ajan keskuksia toisiinsa. Nummijärven alueella kulki perimätarun mukaan ikivanhan Kyrönkankaan kesätien varrella hiiden teitä. Näille teille ei uskallettu rakentaa, hiidenväki kun riensi ilmassa humisten ja mumisten omaa tietään kylmän tuulenvireen saattelemana. Alueen historiassa vuorottelevat tosi ja taru sulassa sovussa.

Vuonna 1668 veljekset Frans ja Yrjö Pietarinpojat perustivat uudistilan Hämeenmetsään Nummijärvelle Majaniemi -nimiseen paikkaan, missä kukaan ei ollut aikaisemmin asunut. Kolmisen vuotta myöhemmin kauhajokinen Evert Sipinpoika asettui näiden naapuriksi Nummikoskelle.

Hopmanni Juhana Forsman teki ilmeisesti tarkastusretken Kauhajoelle keväällä 1672 ja jakeli samalla lupakirjoja uudistilojen perustamista varten. Samana vuonna Frans ja Yrjö Erkinpoika saivatkin vahvistuksen Nummijärven uudistilan raivaukseen Majaniemeen. Vähän myöhemmin talo jäi Frans Erkinpojalle ja sitten edelleen hänen vävylleen Niilo Klemetinpojalle.

Nummijärven uudistilalle muodostui vähitellen laajat maa-alat, jotka ulottuivat Karvian rajasta aina Hyypänjoelle saakka.

Varsinaisia viljelysmaita raivattiin todennäköisesti ensimmäisenä Majaniemen, sittemmin Rantin ja myöhemmin Franttinmäkeen. Seudun alueet olivat yleensä hallanarkoja. Franttinmäki oli kuitenkin lähellä järveä ja korkealla paikalla, jossa ei halla juuri niin herkästi vieraillut, eikä paikka ollut liialle märkyydelle altis. Viljelyä haittasi kuitenkin maan kivisyys. Myöhemmin Franttinmäessä viljeltiin menestyksellisesti nisua eli vehnää. Franttinpuolta ts. Nummijärven länsipuolta onkin kutsuttu "nisupuoleksi" ja Nummenpuolta "pettupuoleksi". Tosin Franttillakin jouduttiin pahimpina "kaletalavina" turvautumaan pettuleipään. Tällainen talvi oli esimerkiksi nälkävuonna 1867, jolloin talvella oli jopa parin viikon ajan 40 asteen pakkaset ja heinälatojen ympärillä vielä juhannuksenakin saattoi olla vahvat lumihanget.

Franttinmäki on ollut yksi Kauhajoenkin vanhimmista asumispaikoista. Tältä Nummijärven läntiseltä töyrältä on tehty kivikautisia talttalöydöksiä. Samoin Kalliomäen Aittooniemestä on löydetty kivikautinen esine.


Kuva Franttin talon pihalta

Nummijärven maanomistusoloja leimasivat riitaisuudet, joista kertoo esimerkiksi 1668 talvikäräjillä käsitelty nummijärvisen Jaakko Pertunpojan valitus omasta ja osaveljiensä puolesta. Jaakko valitti, että Hämeen puoleiset uudistilalliset tekivät paljon pahojaan. "Toisinaan he liittyvät joukkoihin", niin kantaja kertoi, "ja aseilla varustettuina hyökkäävät tämän puoleisten uutistilallisten kimppuun heidän niityillänsä. Tänä talvena he ovat kolmelta uutisasukkaalta väkivalloin anastaneet 30 häkkiä heiniä, edellisinä vuosina yhteensä lähes 40 häkkiä heiniä. Ellei sellainen menettely tule pian kostetuksi, niin mainittujen uutistalollisten on siirryttävä pois asumuksistansa". Valittaja pyysikin tuomaria ja lautakuntaa mahdollisimman pian kokoontumaan "tuon puolen" tuomarien kanssa tekemään jonkin päätöksen uudistilallisten keskinäisten tilus- ja rajariitojen lopettamiseksi. Käräjäkansan toivomuksena esitettiin, että tämän puoleiselle uudistilalliselle myönnettäisiin tiluksia sinne asti, kun he pitivät siltoja ja teitä kunnossa.

Heinäniittymaista oli kova pula aina 1900-luvun alkuun saakka. Ylimysjärvellä tehtiin heinää ja kaikista mahdollisista "nevasulukoista kalahittiin" karjanrehua. Heinäniittymaiden kova tarve saikin sotilaan leski Lyydi Järvimäen kirjoittamaan Juho Raitiolle kesäkuussa 1919 alla olevan kirjeen.

Kauhajoki 12/6 19

Hyvää päivää!

Tervehrän teitä Herra JR, vaikka en kyllä teitä tunnekaan vaan olen teitä kysellyt Ihmisiltä sillä että voisin kysyä teiltä niitä nevoja jotka ovat täällä teidän ulkosaroilla jotka olette ostaneet Korhosen Isänniltä ja onko siinä vielä toinenki ostaja jota ihmiset puhuivat kokon porvarinki olleen siinä teirän kans yhtiös tai ostaneen niitä niillä saroilla olis vähän niitty maata tai sitä nevaa siinä Ylymmys järven takana jota nimitetään Ylymmys nevaksi ja siitä sais vähän niitetyksi vaikka kyllä se huonua mutta kun ne Ihmiset sitä on niittäneet niin minä ajattelin että minä Pyydän niitä nevoja ja minä pyysin niitä jo korhosen isänniltä mutta ne kehuivat että ne on teille myity ne mettä saraat sieltä ja minä Päätin että minä pyydän niitä teiltä niittääkseni Niitä nevoja eres täksi kesäksi vaikka kyllä minä meinaan pyytää niitä piremmäksi aikaa Eres 6 reksi vuoreksi tai 6 kesäksi niittu maakseni ja kyllä se on kurja jonka täytyy nevalta heinää yrittää mutta kun täytyy kun ei ole Itsellä yhtään niittu maita ja ne korhosen isännät kehuivat että ei niitä ole kukaan koskaan tullut Pyytämään Wain on niitetty pyytämättä mutta vaan en minä mutta minä ajattelin Että minä kysyn että on vapaampi niittää ja kyllä minä sitte teen jonku markan frahtiaki olkaa siis hyvä ja vastatkaa jos mahrollista niin myöntäkää tämä Pyytämäni niittu neva minulle ilman mitään estettä Piirsi sotilaan leski E Lyydi Järvimäki

Osote
Lyydi Järvimäki
Nummijärven kylä
Kauhajoki

Kauhajoen Nummijärven kylän Nummenmäelle kohosi aikoinaan pitäjän vanhin torppa. Myös pitäjän ensimmäinen krouvi sijaitsi Nummen majatalossa eli kestikievarissa. Uudisasukas Simo Antinpoika perusti vuonna 1680 majatalon Nummijärvelle. Krouvin pitoon syrjäisessä Nummijärven kylässä oli pätevät syyt. Kyrönkankaan kesätie sivusi Nummijärven kylää, joka sijaitsi pitkän metsätaipaleen puolivälissä, joten krouvi oli levähdyspaikkana hyvinkin tarpeellinen matkalaisille. Krouvin pito ei tietenkään yksistään kannattanut. Majatalon pito-oikeus lisäsi vähän kannattavuutta, ja toiminta jatkuikin pitkään. Edullista oli myös se, että krouvin omistajat olivat vapaat vanhoista päivätöistä, uusista päivätöistä ja kyytirahoista.


Nummijärven talo
pihalla Alf. Lehtinen vanh. tyttärineen

Knuuttila, Nummijärvi ja Keturi toimivat kestikievareina vuosikymmenet. Knuuttilan isäntä Juho Rein valitti kuitenkin vuonna 1707, ettei hän enää pysty pitämään yllä kestikievaria, koska kestitystä ja kyyditystä vaadittiin hänen mielestään aivan liian paljon 7:4 hopeataalarin palkkaa ja ruodutusvapautta vastaan. Hän oli jopa valmis luopumaan majatalon pitämisestä, jos ei saisi parempaa palkkaa. Oikeus katsoikin Reinillä tosiasiassa olevankin raskaampaa kuin muilla jo sota-aikaisten kyydityskustannustenkin vuoksi. Etukäteiskustannuksia kun vain vaivoin onnistui perimään takaisin. Oikeus tarjosi kestikievarin pitoa muillekin, mutta kukaan ei halunnut sitä. Rein joutuikin varakkaimpana talollisena edelleen kantamaan kestikievarin pitorasituksen.