Nummijärven ympäristössä alettiin 1950 luvulta lähtien tehdä merkittäviä maankuivatustöitä. Kaikki lähialueen metsämaat ojitettiin noin 20-30 vuoden aikana. Ojitusten seurauksena järveen pääsi vapaasti virtaamaan erilaista lietettä, humuspitoista ja hienojakoista maa-ainesta. Näitä liettymiä ja hiekkamatalikkoja syntyi järven pohjoispäähän, jonne Nummikankaan suunnalta laskee suuria viemäriojia, jotka loppuosaltaan yhtyvät Mörtinojaan laskien sieltä edelleen järveen Varsaleton kohdalla. Paikka on saanut nimensä siitä, että hevosen varsa on uponnut aikoinaan tähän "pohjattomaan" lettoon.

Viitamäen ja Pellonniemen rantaan muodostuikin vähitellen yhtenäinen laajahko hietikko. Samoin Kaaronojan suuhun syntyi matalikko. Kaaronojan yläpuolella oli aikamoinen vesivarasto ns. Kyrönpäänlakso tai Samelinlakso. Viemäriojan kaivun seurauksena koko kosteikko kuivui ja hienojakoista maa-ainesta joutui järveen suuret määrät. Ylimysluomaan laski eri puolilta metsäojia, jotka kuljettivat edelleen lietettä ja roskaa järveen. Jokisuuhun liettyi laaja matalikko ja hiekka-alue.

Nummijärven tilanteen surkeutta kuvasi osuvasti maanviljelijä Uuno Järvelän toteamus keväällä suurimman virtauksen aikaan: "Se, se on tuo moska sitte mustaaki kun karhun paska."

Lapinluoman alueet ja luoman perkaus vaikuttivat myös haitallisesti. Aikaisempina vuosina luoman ollessa vielä luonnontilassa sieltä sai kaloja pitkin luomanvartta. Luonto oli muovannut pieniä lammikkoja ja syvänteitä, joissa kalat viihtyivät. Vesi oli kirkasta. Ojitustöiden jälkeen kaikki muuttui. Kalat hävisivät ja likainen lietevesi sai vapaasti virrata järveen. Rantamäen alapuolisessa viemärissä tapahtui samoin. Tosin ei ollenkaan siinä mittakaavassa kuin Lapinluomassa. Juurakko-ojan perkaus ja lähimetsien ojitus loivat järven eteläpäähän oman likaantumisalueensa.

Vapo Oy:n aloittaessa toimintansa Nummijärvellä tehtiin valtaisat suo-ojitukset Uitonnevan - Kattilasalonnevan - Kampinkeitaan alueelle. Järven tilassa huomattiin vähitellen hälyttäviä huonontumisen merkkejä. 1970-80-vuosikymmenten talvet olivat monesti vähälumisia, ja kevättulvat jäivät kovin pieniksi. Mittavista metsä- ja suo-ojituksista johtuen vesi ei suodattunutkaan enää entistä luonnonmukaista kiertokulkua noudattaen vaan tulla humahti äkkiä järveen. Ympäristön pienet vesivarastot esimerkiksi Kyrönpään lakso, Riihilakso, Uitonnevan lammikot, Kattilasalon ym. seutujen vesivarastot kuivattiin ja tuloksena oli, että "vesi hävisi kuin pieru Saharaan".

Yksi tärkeä kesävesivarasto kuivui silloin, kun Kokoonkorven alueen metsäojitukset tehtiin. Luonnontilassa vettä tuli Kirkkoharjujen pohjoispuolitse Kontonevan kautta. Harjujen välissä oli matala "sulukko", josta vesi ryöppysi Nummijärven pohjoispäässä olevalle nevalle ja suodattui sieltä järveen. Nummijärven vesitaloudessa tapahtui näiden toimenpiteiden seurauksena suuri muutos. Vaihtovettä ei järveen saatu kesäaikana juuri ollenkaan. Kun kevättulvakin jäi monesti 50 cm alemmaksi kuin miesmuistiin, niin Nummijärven vesimäärä pieneni erityisesti silloin, kun sattui kuiva kesä.

Auruura Kalliomäki kertoi, miten ennen mentiin flintasta yli kun nuottaa keväisin vedettiin. Flintta on noin reilu metri vuoden 1988 vedenpinnasta ylöspäin. Järven tilan muutokset todettiin särkikalojen lisääntymisenä, joka asiantuntijoiden mukaan kertoo jonkinasteisesta ravinne- tai humuspitoisuuden lisääntymisestä matalassa järvessä.

Vuonna 1985 havaittiin Ylimysluoman suulla kummallinen kalailmiö. Särkikaloja oli kerääntynyt suureksi lautaksi matalaan rantaveteen. Ranta ihan kuhisi kaloista myöhään syksyllä, jolloin järvessä oli jo vähän jäätä. Tämä "Pietarin kalasaalis" kummastutti kyläläisiä, sillä moista ilmiötä ei tiettävästi koskaan aikaisemmin ollut esiintynyt. Kalasuman havaitsi Ilmari Haapaniemi kokiessaan katiskaa. Kalanpyydys oli täyttynyt särkikaloista. Vain muutama ahven löytyi joukosta. Tällaiseen särkien massakokoontumiseen ei kukaan pystynyt täyttä selitystä antamaan. Taisipa tutkijoiltakin jäädä lopullinen vastaus saamatta. Monet kyllä osoittivat Vapon suuntaan, ja kalailmiö tulkittiin vesistöjen likaantumisen syyksi.

"Herelmää vetes"

Järven pinnalla oli ajoittain kesäaikana vihreää, limaista "siitepölyä". Lapset tekivät uimareissuillaan hienoja viiltoja tähän pinnalla kelluvaan pölyyn, johon voi melkein kirjoittaa. Vanhat ihmiset sanoivat: "Kylläpä ny on taas herelmää vetes." Herelmä osoittautui kuitenkin sinileväksi, joka lämpimillä, suotuisilla ilmoilla leviää lähes räjähdysmäisesti ja päivässä parissa täyttää koko järven pinnan.

Tutkimuksen mukaan Nummijärven kaloja uhkasi happikato. Vuonna 1986 alettiin Ympäristöministeriön myöntämin varoin suorittaa hapetuskokeiluja. Vesipiiri sai tähän tarkoitukseen muutamia kymmeninä tuhansia markkoja. Syvänteisiin asennettiin kevättalvella kaksi hapetuspumppua, jotka kierrättivät happirikasta pintavettä syvemmälle. Kauhajoen vesilautakunnan puheenjohtaja Pentti Junttila oli innolla mukana ja kaikin tavoin edistämässä näitä toimia, samoin kalastuspiirin kalabiologi Kjell Nybacka asiantuntijana. Nybacka patisti pitämään puoliaan, sillä kalavesistä voi tulevaisuudessa olla pulaakin ja hyvät kalavedet ovat myös kunnalle matkailuvaltti. Selvää näyttöä hapetuksen positiivisista vaikutuksista muutaman vuoden kokeilun perusteella ei saatu, eikä toimintaa myöhemmin jatkettu.

Syyskuussa 1965 pidettiin Nummijärven vedenpinnan nostamista suunnitteleva kokous. Asetettiin työryhmä tutkimaan ja tiedustelemaan erilaisia mahdollisuuksia hankkeen toteuttamiseksi. Työryhmään kuuluivat Pentti Korpela, Olavi Hongisto, Eino Lapinluoma, Severi Kallio-Könnö ja Mauri Perälä.

Monet rantapeltojen viljelijät Nummijärven länsipuolella olivat kovin vastahakoisia, ja vedenpinnan nostamisen todettiin aiheuttavan haittaa maanviljelykselle. Niinpä työryhmä tulikin siihen tulokseen, ettei se enää jatka puurtamista asiassa, joka osoittautui "kaksiteräiseksi miekaksi". Toisaalta järveen tarvittaisiin lisää vettä, mutta jos vettä nostettaisiin, se haittaisi maanviljelystä.

Yksimielisyyteen ei päästy ja haitan ja hyödyn painoarvo jäi ratkomatta, vaikkakin joku "asiantuntija" väitti "kalahehtaarin" tuottavan enemmän kuin peltohehtaari. Tällaiset "asiantuntijalausunnot" saivat vain eripuraa aikaan. Erityisen tiukasti veden nostoa vaativat mm. Eino Ratalahti ja Olli A. Laurila. Ratalahti lupasi viedä ronttoja jokisuulle padoksi. "Kyllä se pelkkä kurakko on tämä Nummijärvi", oli Laurilan mielipide.

Monet olivat Ratalahden ja Laurilan kanssa samaa mieltä. Toisessa vaakakupissa oli maanviljelysammatin harjoittamiselle aiheutuvat haitat, joita jotkut tosin väheksyivät. Huvila-asukkaiden ja maanviljelijöiden eturistiriitaa ei onnistuttu sovittelemaan.

1970-luvun alussa Nummijärven rannanomistajat kääntyivät Vaasan vesipiirin puoleen. Tavoitteena oli järven tilan parantaminen. 80-luvun taitteessa Nummijärvellä suoritettiin ruoppauskokeilu ns. Sea-Dump -menetelmää käyttäen. Tässä menetelmässä kaivinkone ja proomu tekevät yhteistyötä siten, että kaivurin nostama massa siirretään proomun avulla maihin. Tämän tyyppinen ruoppaus kuitenkin oli kovin vaivalloista ja osoittautui mahdottomaksi toteuttaa käytännössä.

Ylimysjärven käyttämistä kesävesivarastona alettiin selvitellä Erkki Kalliomäen ja Pentti Junttilan ajatusten pohjalta. Esille tuli Ylimysjärven pengertäminen siten, että samalla kun rakennetaan penger, niin rakennettaisiin metsäautotie penkan päälle. Vaikkakaan näin ei saataisi kovin suurta vesivarastoa, niin kuitenkin kesäaikana tarvittavaa lisävettä tulisi Nummijärveen. Vesipiirin edustajana näissä suunnittelutöissä oli insinööri Paavo Kallionpää.

Mikäli olisi kyse merkittävästä Nummijärven vedenpinnan nostosta, silloin alavimmat paikat pitäisi pengertää. Tällaisia paikkoja oli Nummijärven pohjoispäässä Kaaronmaa sekä Ylimysluoman, Lapinluoman ja Lamminluoman/Juurakko-ojan alueilla. Pengermien teko todettiin helpoksi viljelysmailla, mutta huvila-alueilla ongelmia tuottivat liian lähelle rantaviivaa ja/tai liian alavalle paikalle rakennetut huvilat.

Erilaisia vaihtoehtoja yritettiin löytää ja niiden pohjaksi tehtiin retki vesipiirin rakentamalle Kyrönjoen pengerrysalueelle. Tilapäistä patoa ei voitaisi tehdä, koska maanviljelijät eivät lähtisi kokeiluun mukaan. Vapaaehtoista säännöstelyä voitaisiin kokeilla, mutta sekin vaatisi jonkinlaisen padon rakentamista Nummijoki suuhun. Ehdotukset törmäsivät ennakkoluuloihin.

Kallion Paavo poikineen uskaltautui kuitenkin ennakkoluulottomasti pengerrystöihin. Näille touhuille pääasiassa vain naureskeltiin väittäen, ettei järveä pysty vangitsemaan, eikä sellaista pumppua olekaan, jolla useiden hehtaarien kuivatusvedet voidaan pumpata pengerryksen toiselle puolelle. Kalliomäkisten kokeilumieli kuitenkin kesti arvostelut, ja koska kustannuksetkaan eivät kovin suuriksi näyttäneet nousevan, työtä jatkettiin ja onnistumiseen uskottiin "vähä" jossitellen. Kauniston Sakari aloitti kaivinkoneella penkan teon. Pengertä lipattiin noin 200 metrin matkalta. Hankittiin yksinkertainen lietepumppu, joka asennettiin rantapenkan viereen. Tämä työ tehtiin 1982. Kun pumppaus aloitettiin, niin jo parin päivän päästä todettiin, että "taitaa tämä toimia". Lietepumppu syyti vettä penkan yli kuin koskesta. Vajaan 10 hehtaarin alue tyhjentyi vedestä kummallisen nopeasti. Tieto Kalliomäen pengerryksestä levisi ja uteliaita alkoi tulla vierailulle. Myös vesipiirin herrat tulivat katsomaan tätä "kansanpatoa". Pengerrys osoittautui täysin käyttökelpoiseksi ja tällaista halpaa pengerrystapaa suositeltiin muillekin, vaan eipä ole muita pengerryksiä rakennettu. Kalliomäen pato jäi ainokaiseksi ja toimi vuosikausia täysin tarkoitustaan vastaavalla tavalla.

Yleinen Nummijärven kunnostamista kartoittava kokous pidettiin Salakarilla 4.9.1984. Insinööri Paavo Kallionpää selvitteli parantamissuunnitelman aikaisempia vaiheita. Tekniikan ylioppilas Pekka Brusila oli laatinut laajan kunnostussuunnitelman. Matalat huvilatontit suojattaisiin pengerryksin. Lammin rannasta Rantamäkeen rakennettaisiin yhtenäinen penger lähes kahden kilometrin matkalle. Kalliomäen tekemää pengertä uusittaisiin ja pohjoispäähän tulisi oma pengerryksensä. Pumppaamoita oli kolme. Biologian opiskelija Aarno Miettinen esitteli valuma-alueelle veden laatuun ja eri kuormituslähteisiin tehtyjä tutkimuksia. Pohjaeläintutkimuksia oli tehty seitsemässä eri pisteessä. Järven vesikasvillisuus oli kartoitettu. Jokelan kalanviljelyslaitoksen taholta tuli esille veden riittävyys hankkeen toteutumisen jälkeen.

Eräs "Välikaton Vihtori" syytti Kauhajoen kunnallislehden kirjoituksessa kyläläisiä siitä, että Nummijokea perkaamalla oli laskettu veden pintaa. Syyte oli aiheeton. Nummijoen siltatyömaan aikaan 1950-luvun puolivälissä Nummijokea perattiin ja oikaistiin noin sadan metrin matkalta, mutta tämä oikaisu tehtiin sillanpitäjän toimesta.

Mitään läpimurtoa Salakarilla pidetty palaveri ei tuonut tullessaan. Nummijärven kunnostus jäi hamaan harmaaseen tulevaisuuteen. Padontekohalut jäivät monille itämään. Suunnitelman pohjaksi pitäisi vain onnistua löytämään yhteinen tie, jota pitkin voisi edetä ja saavuttaa haluttu päämäärä.

Kalevi Mattilan ja Erkki Kalliomäen välisissä penkkipuheissa sivuttiin kerta toisensa jälkeen padontekoa. Kalevi oli aina ollut maalaisjärjen kannalla ja säännöstelypato voitaisiin tehdä hyvinkin yksinkertaisesti ja halvalla. Hän lupasi puhua ja sopia padosta maanomistajien ym. asianosaisten kanssa, jonka jälkeen tehtäisiin yhdessä kokeilumielessä kansanpato. Niin ryhdyttiin padon rakentamiseen Nummijärven luusuaan. Kalevi hankki jokipenkkoihin tarvittavat betoniporsaat ja Erkki puutavaran. Lammin Pentti lupautui nostamaan betoniporsaat joen reunoille. Näin tehtiin taas yksi kansanpato. Vaan eipä ollut pitkä elinkaari tällä padolla. Yön yli nukuttua siitä oli vain muisto. Se kun ei ollut saanut rakennuslupaa mistään instanssista, niin elinaika ei ollut edes syksystä jouluun.

Huhtikuun 2. päivänä 1994 Kauhajoen kunnanvaltuusto teki päätöksen perustaa yhtiön Nummijärven kunnostus- ja siihen liittyviä lupa- ym. asioita varten. Yhtiön osakkaiksi voivat tulla kaikki Nummijärven rannalla maa-alueita omistavat ja ne, joilla on osuus Nummijärveen ja kunnostettavan jokiosuuden vesialueisiin sekä ne jotka saavat hyötyä järven kunnostuksesta. Osakeyhtiö perustettiin 13. joulukuuta 1994. Perustetun yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tuli Antti Niemiaro, jäseniksi Tauno Lehtinen, Mauno Lehtinen, Matti Järviharju, Kalevi Mattila, Olavi Kangasniemi ja Oiva Luukkainen. Sihteeriksi valittiin Jorma Laurila.

Ensimmäisenä toimenaan hallitus ryhtyi toimenpiteisiin vesioikeuden luvan saamiseksi kunnostustöille, ja näin Nummijärven parantaminen saatettiin virallisesti matkaan Suupohjan Helmi Oy:n päätöksellä.