Edellinen| Seuraava
Sisällysluettelo
















Uudisraivaajaruno
Tämän tilan saimme helmikuulla 1956
Yritän tässä ja nyt koota runoa, sanoja kokoon punoa
Tästäkin joutaisi runo olla
kun isäntä työskentelee vainiolla
Tänne tullessamme ei ollut paljon työkaluja
Mutta olipa terveyttä ja jatkuvia työhaluja
Oli vain lapio, kuokka ja kirves
Joten joutui ojia kaivamaan hampaat irves
Piti pois vaivaiskoivuja kynsiä
Irti nevasta niiden juuria jyrsiä
Kulki toki perään katsojia
taikka töitten valmiiksi valvojia
Kuitenkin pian piikkipyörä traktori ostettiin
Sillä kantoja ylös maasta nostettiin
Sitten ne pihamarkille ajettiin
Joten niitä muuripadan alla poltettiin
Näin taloudellisesti toimittiin
Samalla kylvökuntoon maita muokattiin
Onhan toki peltoja kalkittu
myös maahan kuparia hankittu
Laitettu monta muuta kasvun voimaa
Josta ei kukaan toistansa soimaa
Oli tehtävä rakennushommat, nämäkin työt yhä isommat

Sulassa sovussa uurastimme kaikin keskenämme
Kukin omilla vainioilla
tavatessa olimme kuin hyvät ystävämme
Eikä kukaan kyllästynyt työhön
vaikka usein työ kesti puoliyöhön
Niin tehtiin tänne viljavat vainiot
Siksi Koihnassa on aika isot aukiot
Täällä työskenteli ahkerana koko koihnanväki
Taikka pelloista kovan vaivan he näki
Näin uusi Koihna kehittyi
Kun kaikilla työt hyvin edistyi
Näinä aikoina tärkeät asiareissut kirkolla käytiin polkupyörällä
Tehtiin toki reissuja nopeammin jopa maantien ässällä

Silloin ruis sirpillä lyhteille leikattiin
lyhteet oljilla sidottiin ja pystyyn nätisti nosteltiin
Ohrat ja kaurat niittokoneella siikoille somasti ajeltiin
Siikot samalla sievästi sidottiin
kokkosille kuivumaan tällättiin
Kunnes ne kuivina kohta pihaan ajettiin
Pian tappurin kitaan siikot syötettiin
Noin jyvät säkkeihin seulottiin
Vielä kuivaajassa käytettiin
Sitten jyvillä laarit täytettiin
Silloin oli tappurien aikakausi
Kuitenkin se vähitellen ohi hivuttaisi

Koska kehitys on mennyt eteenpäin
Korjataan viljat nyt näin
Että hurraa pelloilla puimurit
Jyvät kärryille heittäen nuo nopeat työntaiturit
Jospa Herra aina töillemme siunauksen soisi
Mikä mielihyvän tekijöille toisi

Täällä tallaamme näitä nättejä tantereita
Kuljemme kummia hienoja hiekkakumpareita
Ettei huoli hiekkaa ostaa kilokaupalla
Surutta saa kärryille mättää kuormaajan kauhalla
Silloin piti käskystä hiekkaa ajaa rukiinoraille painomaaksi
Kaiketi hiekka peltoa paransi ainiaaksi
Myös kankaassa kiertää sienirihmasto
Sienissä piilee hyvä ruumiinravinto
Vain tällä paikalla lainkaan ei kivet kalise
näin varmaan on tosi se
Tässä ei alussa ollut lehtipuita lain
ainoastaan vaibaiskoivuja vain
Nykyisiä peltoja silloin somisti hentovarsi nuppipää
valkovillatuppahilla eli ruttahilla,
taikka kissanpäämättäillä tuhansilla
Tässä lähellä nytkin kukkii somasti suopursut
nuo valkeat rämäköitten ruusut
Puustona oli vain apaattiset männyt,
aluskasvillisuutena kanervat ja marjojen varret
Niissä mustikkaa jopa juolukkaa, variksenmarjaa ja puolukkaa
Rämäköissä jonkun verran valokkia tai lakkaa
Niitäkin vähän löytää
kun tossua toisen eteen nopeasti nakkaa
Silloin oli märkää tosin tuo neva,
vaikka ei ollut vesi aivan aaltoileva
Kangasniemi kun kaivoi ojaa traktorilla
niin painui lettoon ja alkoi huutaa
"Nyt tuokaa poijat puuta"
Pitkiä ronttoja miehet vei pyörien alle
että pääsi kuivemmalle, eli maalle vähän kovemmalle
Nyt on tästä nevasta turvepehkua kuorittu
koska tuo pehku on kuivikkeena hyvin suosittu
Samoin poltettavaksi palaturvetta
sitä kun ostaa niin ei ole puista murhetta

Nyt kyllä lehtipuut ympäristöämme vehmaana vihannoi
Joten tätä seutua perheemme tyytyväisenä ihannoi
Ojatkin täyttää pajujen paljous
Nähdään pajujen kumma kasvun nopeus
Tuo tuttujen kasvien rehevä runsaus
Joten riittää ainainen ojien putsaus

Hilja Pohjonen